29. kesäkuuta 2014

Kotitekoista lakritsinami-namia.

Viime syksynä päätin olennaisesti vähentää, melkeinpä lopettaa gluteiinin syömisen. Olin ajatusta pyöritellyt päässäni jo pitkään sekä roikkunut verkossa asian ympärillä. Autoimmuunitaudit ja viljat pyörivät ahkerasti hakupalveluissa. Isoimmat ongelmat ruokavaliomuutokseen kiteytyivät lakritsiin ja korvapuusteihin. Ajatus elämästä ilman näitä herkkuja tuntui pimeältä ja raskaalta.

No, olen mä nyt kuitenkin pärjäillyt ilmankin. Suklaalla voi korvata monenlaiset puutostilat elämässä.

Talvella löysin kuitenkin tuotteen nimeltä lakritsijauhe. Sitähän oli saatava kaappiin ja kokeilevaan keittiöön.

Toistaiseksi helpoin tapa käyttää lakritsijauhetta on itselleni ollut raaka lakritsitoffee.

Raaka lakritsatoffee (n. 25 pientä namia)

n. 2 dl pehmeitä taateleita
n. 0,4 dl sulatettua kookosöljyä
n. 0,7 dl manteleita/mantelijauhoa (manteleita blenderiin, niin sinulla on jauhoa)
2-4 tl lakritsijuurijauhetta
(plus jonkin verran pinnalle siroteltavaksi)
suolaa





Kaikki aineet sekaisin blenderissä. Taputtele massa pakastuksen kestävään rasiaan. Muutama tunti pakkasessa ja sen jälkeen voit leikata massasta kuutioita tarjolle. Itselläni massa on aina/useimmiten sellaista, että namit menee pyörittelyhommiksi ja niistä tulee palleroita. Sitten lakritsijauhetta ripotellen päälle tai pyöräytellen lautasella. Kaikki käy. Tässä kohtaan ohjetta toffeen voi laittaa ääntä kohden, mutta lakritsaisen maun kannalta suosittelen laittamaan namit vielä jääkaappiin. Maku paranee/syvenee ajan kuluessa. Säilytys kylmässä tai mahassa.

Reseptin olen poiminut syotava.blogspot.fi - blogista, joka on ruokataivaani.
Kuva on lainassa serkkuni Sarin  Here I go again - blogista. Pallerot ovat tuossa etualalla ylähyllyllä kuvattuna meillä toukokuussa. Pakkosyötin raakaherkkuja sukulaisille, jotka kerääntyivät meille brunssaamaan nyyttärihengessä.

2 kommenttia:

  1. Uuuuuuu, tuo brunssi kuulostaa oikein mielenkiintoiselta, heti innostuin, mitä kaikkea sulla oli siellä (pakko)tarjolla? Ja nuo lakritsipallerot kuulostaa myös hyviltä, tuleeko niihin kovinkin väkevä/kitkerä maku tuosta lakritsijauheesta? Nää menee ehdottomasti harkintaan :)

    VastaaPoista
  2. Pari raakakakkua ja noi pallerot. Ei mulla tainnut muuta pakko tarjottavaa olla (kun oli nyyttärit-meininki). Ei ainakaan tuo Urtekramin jauhe ole kitkerää ja todellakin maku syvenee, kun antaa tuotteen seistä. Sitähän voi laittaa smoothieihin ja kaikkeen, mutta ei tod. sovi läheskään kaikkeen - mutta kokeilla voi! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Ilahduin!