27. lokakuuta 2012

Sano se äänelläsi.

Huomenna sitten kunnallisvaalit. Kävin itse jo tylsästi ennakkoäänestämässä, koska olen menossa vastaanottamaan ääniä huomenna vaalilautakuntaan. Ennakkoäänestämisen jälkeen ei tullut edes vaalikahveja juotua. Jäi juomatta myös monarkia-kahvit Madeleinen kihlajaisten kunniaksi.

Moni kuitenkin vielä miettii, että ketä sitä äänestäisi? Toivottavasti kuitenkin harva miettii, että äänestäisikö ylipäätänsä. Jos sellaista käy mielessä, niin kannattaa antaa ajatus kaikille heille kanssasisarille ja -veljille, joilla ei ole koskaan ollut mahdollisuutta osallistua omiin asioihin vaikuttamiseen. Äänestysoikeus ei ole mikään itsestäänselvä, globaali oikeus. Se on meidän etuoikeutemme. Jos sinä et äänestä, niin kyllä joku toinen päättää sinun puolestasi kuka niitä hommia siellä jatkossa pyörittää. Amen.

Keräsin tähän muutamia lähinnä töiden ja järjestöhommien kautta tutuksi tulleita loistavia ehdokkaita. Ehdokaslistoja tuossa kävin läpi ja tutuista keräsin listalle nämä. Heitä kaikkia yhdistää se, että he ovat nuoresta asti olleet tekemässä juttuja muiden eteen. He ovat lähteneet tuottamaan yhteistä hyvää omasta tahdostaan, ei sen takia, että tästä politiikkajutusta voi saada itsellensä näkyvyyttä. He ovat aina hoitaneet kaikki hommat, joita on yhdessä tehty - ei ole tarttenut perään soitella. Heille kaikille antaisin koirani hoitoon.

Espoo
Janna Koivisto (vihr)

Helsinki
Meeri Kuikka (vihr)
Laura Simik (kok)
Jan. D. Oker-Blom (rkp)
Jani Ryhänen (sdp)

Hyvinkää
Antti Salonen (ps)

Oulu
Heikki Kaisto (kesk)

Pyhäjoki
Marjaana Manninen (kesk)

Raahe
Niko Peltokangas (vas)

Tampere
Riikka Töytäri (kok) 


P.S. Itse mietin lähinnä, että äänestäisikö demareita vai vihreitä? Päädyin sitten demareihin, koska halusin antaa ääneni tekijälle - ja demarilistoilta löytyi mielestäni nainen, josta kuuluu vaalien välilläkin - joten annoin ääneni numerolle 18, Sirkku Hilden. Vaalisalaisuudesta mä olen luopunut, vaikka muuten (punavihreä) konservatiivi olenkin, tai ainakin haluaisin olla. ....nyt me lähdetään keittiökauppaan, kyllä - niitä piti kilpailuttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Ilahduin!