15. syyskuuta 2012

Helppo omenakakku.

Onko nurkat täynnä omenia? Kyllä. Työkaveri S (tuntee myös nimet työkaveri M sekä työkaveri O) toi minulle kaksi isoa pussia omenoita. Kaupunkilaistyttöhän ihan hämmentyy, että mitäs näille kaikille tehdään. Ovat kuulemma talviomenoita ja säilyisivät jonkin aikaa parvekkeella. Minulla on vain vahva tunne, että meillä tuppaa olemaan sellainen ongelma tuon parvekkeen kanssa, että what goes into the balcony, stays there.

Muutaman omenan sain upotettua kakkuun, jonka vein töihin tuhottavaksi. Naisten Pankin kokouksissa tulee aina välillä nämä leipomiset esiin ja nauretaan usein, että tehdään taas niitä kuiva...eiku kahvikakkuja. Mä päädyin kanssa tällaiseen helppoon kuiva...eiku kahvikakkuun. Kyllähän se vähän kuiva oli, mutta ei mitenkään pahasti - kahvin/teen/maidon kanssa kuitenkin oikein oiva. Omena tuo kakkuun kosteutta ja jos reseptiin lisää nokareen voita, niin ei siitä kakun ainakaan olettaisi huononevan. Itse laitoin joukkoon myös kanelia. Omena ja kaneli ne yhteen soppii. Rasvaa en siis lisännyt, mutta oletan sen sopivan.

Omenakakku

4 munaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja (puolet laitoin täysjyvänä)
1 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
3 dl omenakuutioita

Kuori ja leikkaa omenat pienen pieniksi kuutioiksi, mä tein ainakin ihan silppua. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää yhteen sekoitetut jauhot ja leivinjauhe sekä kääntele joukkoon myös omenat. Kaada taikina voideltuun + korppujauhotettuun rengasvuokaan. Paista 175c, uunin alaosassa, noin 50 minuuttia.

Ikävä kyllä en muista, että mistä resepti on, mutta kiitos sen tekijälle lainasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Ilahduin!